Ulkopintojen maalaustyöt Jyväskylässä

Keski-Suomen alueella olemme urakoineet rakennusliikkeille jo monta vuotta, ja hyvien työntekijärekrytointiemme ansiosta voimme tarjota Jyväskylän ja Keski-Suomen alueelle täyden valikoiman palveluitamme joko paikallisin tai reissutyöläistemme voimin.

Maalausteho Oy on perustettu Oulussa keväällä 2009. Toimintaamme ohjaavat perinteiset suomalaiset arvot: rehellisyys, työn tekeminen ammattiylpeydellä ja aikatauluissa pysyminen. Maalausteho on maalannut satoja kohteita ja tarjoamme työnjälkemme takuutyönä 15 vuoden kokemuksella.

Olemme saaneet myös tunnustuksena hyvästä työstämme Rakentamisen Laatu ry:ltä RALA-pätevyyden, joka tarkoittaa, että olemme taloudellisesti, teknisesti ja resursseiltamme osaava ja luotettava kumppani. Viimeisen viiden vuoden ajan olemme kuuluneet myös parhaimpaan taloudelliseen laatuluokkaan.

Hintaesimerkki: Puupintaisen sataneliöisen ja yksikerroksisen omakotitalon maalaus maksaa arviolta 3 000–4 500 €, josta kotitalousvähennyksen osuus on jopa 1 620 €!

Ota yhteyttä, ja jätämme teille tarkan tarjouksen työnjohtajamme paikallakäynnin jälkeen.

Palvelumme Jyväskylän seudulla

Palvelemme Jyväskylän seudulla yksityisasiakkaita, taloyhtiöitä sekä rakennusliikkeitä.

Linjamäkien asiakastarina omakotitalon huolto- ja julkisivumaalauksesta.

”Olemme erittäin tyytyväisiä palveluun ja työnjälkeen. Voimme suositella Maalaustehoa muillekin. Kaikki sujui ammattimaisesti alusta loppuun saakka.”

Anu ja Janne Linjamäki

Ylistaro

Lue Linjamäkien ja muiden asiakkaidemme kokemuksia lisää täältä!

Scroll to Top