Tiilikaton huolto

Pieni ja ennakoiva tiilikattohuolto on hyvä tehdä vähintään vähintään 1–2 kertaa vuodessa – esimerkiksi keväällä ja syksyllä. Keväällä tulee tarkistettua lumikuorman aiheuttamat vahingot, kuten hajonneet tiilet ja läpivientien kiinnitykset. Näin saadaan talven vauriot kesäksi kuntoon. Syksyisin tarkistetaan myös hajonneet tiilet, mutta samalla varmistetaan veden vapaa kulku katolla ja sadevesijärjestelmissä. Syksyn sateet ja talvi saavat tulla rauhassa.

On vaikea sanoa, onko kevään vai syksyn huolto tärkeämpi, sillä yksikin hajonnut tiili katolla voi aiheuttaa väärässä paikassa isonkin vahingon. Suosittelemme molempia tarkastuskertoja.

Vuosittainen kattohuolto vaatii omatoimisuutta ja säännöllisyyttä, mutta huollon voi suorittaa kuka vain, kunhan muistaa turvallisuuden katolla liikkuessa. Vaihtoehtoisesti vuosittaisen kattohuoltopalvelun voi myös ostaa ammattilaiselta, niin ei tarvitse itse uhrautua liukkaalle tiilikatolle.

Tyypillistä tiilikatolle on, että katteen pinta kuluu ja alkaa kerätä kasvustoa jo 6–10 vuoden iässä. Ensimmäisenä tiilikatolle syntyy levää, mutta myös harjatiiliin tarttuu jäkälää varsin pian, ja tiilen päihin sekä saumoihin voi alkaa kertyä sammalta. Tässä vaiheessa katon puhdistus on paikallaan; ensin mekaanisesti esimerkiksi harjaamalla. Tiilikaton saa myös pestä painepesurilla, mutta malttia on oltava niin, ettei paine ylitä 150 baria.

Mikäli kattoasioista ei ole huolehdittu useampaan vuoteen tai ollenkaan, niin silloin olisi hyvä tehdä laajempi huolto. Laajempi huolto on hyvä tehdä 10–15 vuoden välein, ettei tiilikate pääse liian huonoon kuntoon. Huoltoväli vaihtelee hyvinkin paljon riippuen ympäristön kasvillisuudesta, ilmansuunnasta ja katon jyrkkyydestä. Rakennukset, joiden ympärillä on paljon puustoa tai jotka ovat varjossa läpi päivän, likaantuvat huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi pellon keskellä olevat rakennukset. Järvi tai meri usein myös nopeuttavat tiilikaton kasvuston etenemistä.

Scroll to Top