Talon maalaus

Talon maalaus on ajankohtaista viimeistään silloin, kun julkisivuun ja muihin ulkoseinien pintoihin alkaa ilmestyä ajan myötä kulumista, maalipinnan hilseilyä, haalistumista ja haurastumista tai hiushalkeamia.

Maalatut ulkopinnat on yleisesti ottaen syytä pestä. Maalausteholla käytämme ulkoseinien pesuun home- ja julkisivupesuainetta, jossa on voimakas homeitiöitä desinfioiva vaikutus. Poikkeustapauksissa ulkopintoja ei tarvitse pestä, vaan irtoliasta harjaaminen riittää pohjatöiksi. Pohjatöiden sopivuuden varmistaa myyjämme kartoituskäynnillä.

Maalipinnan puhdistus

Julkisivun hilseilevä tai muilla tavoin vaurioitunut maali ei ole kunnolla kiinni alkuperäisessä alustassaan, joten se tulee poistaa ennen uuden maalikerroksen päälle maalaamista. Materiaalivalinnalla on myös iso merkitys siinä, miten uusi maalipinta kiinnittyy aiempaan maalipintaan.

Maalipinnan hilseilyä voidaan välttää oikeanlaisilla maalaustavoilla. Maalia ei saa ohentaa liikaa, eikä maalikerros saa olla liian paksu. Lisäksi on huolehdittava siitä, ettei maali pääsee kovettumaan liikaa. Maalattava pinta on myös käsiteltävä oikein alusta lähtien.

Puisille ulkoseinille tai käsittelemättömille kivi- ja betonipinnoille ei riitä yksi maalauskerta, vaan paljaat julkisivupinnat tarvitsevat pohjamaalin ennen pintamaalausta. Julkisivupinnoissa suositaan nykypäivänä vesiohenteisia maaleja, mutta joskus voi olla syytä käyttää öljyohenteista maalia. Öljyohenteiset maalit ovat kuitenkin nykyään selkeässsä vähemmistössä.

Puuseinät pintamaalataan pensselillä tai ruiskulla. Maalin kiinnittyminen on kemiallinen prosessi, jossa maalista haihtuva liuotin saa värin kiinnittymään seinään. Mekaanisella työstämisellä on osuutensa maalin kiinnittymisessä, ja siksi myös ruiskumaalausta käytettäessä ensimmäinen maalikierros on hyvä ”hiertää” pintaan mekaanisesti telalla tai pensselillä.

Rapatuissa ulkoseinissä käytetään samanlaisia pohjatyömenetelmiä kuin puupinnoissakin: home-/julkisivupesu ja tarvittaessa korjausrappaus. Mikäli rapattu pinta on aiemmin huoltomaalattu, se ei vaadi pohjustetta erikseen. Uusille pinnoille pohjamaali tai pohjustegeeli ensimmäisen maalipinnan seassa on suositeltavaa.

Paljonko talon maalaus maksaa?

Omakotitalot ovat keskenään hyvin erinäköisiä ja -kokoisia, minkä takia talon maalauksen hinta määräytyy usean tekijän, kuten ympäröivän maaston, perusteella. Yleisesti voidaan todeta, että yksikerroksisen puuverhoillun asuinrakennuksen maalaaminen maksaa noin 3 000–5 000 €, josta on mahdollisuus saada 2 700–4 500 € kotitalousvähennystä verotuksessa.

Varmista huoltomaalauksesi hinta aina pyytämällä myyjämme paikan päälle! Tämän jälkeen saatte kiinteähintaisen, kirjallisen tarjouksen.

Scroll to Top